Hae
Sydän vähän kallellaan

Amalian kanssa kaksin Tallinnassa yötä

Halusin tehdä esikoisen Amalian kanssa kahdestaan jotain spesiaalia. Viettää rauhassa aikaa, jutella ja olla vain. Amalia oli toivonut laivareissua ja itsekin innostuin tästä. Katselimme matkoja, mutta 22 tunnin risteilyä ei löytynyt. Mietittiin sitten hotellia Helsingissä, mutta totesimme molemmat ettei se ole oikein sitä mitä nyt haluaisimme. En muista mistä tuli idea mennä laivalla vain yli Tallinnaan ja varata hotelli Tallinnasta ja yöpyä siellä. Hieman mua kauhistutti ensin, kun olen usein vähän puupää, mutta mietin sitten että täytyyhän mun selvitä tuollaisesta ja niin varattiin meille ikimuistoinen reissu!

Pakkasimme molemmat omat reppumme ja saimme Johnnyn äidiltä kyydin satamaan. Kaikki sujui hienosti, saimme edestakaiset matkaliput ja hotellikortit jo Suomen päässä. Kaikki oli maksettu etukäteen. Olimme molemmat hymyssä suin, olin valtavan onnellinen päästessäni nauttimaan esikoiseni seurasta.

Ennen laivaan nousua kävimme sataman kahvilassa ja höpisimme kaikenlaista. Laivalla kiertelimme kaikessa rauhassa putiikkeja ja ostimme taxfreestä naposteltavaa. Kävimme rauhalliseen paikkaan ikkunan alle istumaan ja levitimme herkut ikkunalaudalle. Amalia osti laivasta muutaman jutun, muun muassa Merja-mummille tuliaiseksi muumi rätin. Itselleen hän osti muumisukat. Laivamatka kesti kaksi tuntia ja aika kului hujauksessa.

Tallinna

Satamassa mietimme mihinköhän suuntaan tulisi mennä ja seurasimme ihmisiä. Laitoin varuiksi puhelimesta navigaattorin päälle, mutta samassa hetkessä näimme jo hotellimme. Yövyimme Viru hotellissa ja se on lähellä satamaa.

Kokeilimme onneamme josko saisimme huoneemme vähän aikaisemmin ja menimme suoraa päätä hotellin respaan. Siinä meinasi tulla vähän kylmä hiki, kun virkailija puhui viroa, sitten englantia ja mä olin ihan kuutamolla. No nopeasti saatiin kuitenkin hotellihuoneen avain ja hurautimme hissillä ylimpään kerrokseen, jossa meillä oli ihana huone. Iso leveä ja niin pehmoinen parisänky ja kylpyamme, luksusta, ehkä vähän kiljuimme. Näkymät hotellihuoneen ikkunoista olivat upeat. Fiilistelimme hetken huoneessa, siistiydyimme vähän ja sitten lähdettiin syömään hotellin alakerrassa olevaan Amarilloon.

Ravintolassa puhuin ihan vähän englantia ja olin ylpeä itsestäni, vaikka se mitä sanoin oli sellaista minkä varmasti osaa nykyään jo pikkulapsikin. Otettiin yhteiseksi alkupalaksi nachot kaikilla herkullisilla höysteillä ja isot limpparit. Ruuaksi tilasin chicken pocketin, jonka tilaan aina Amarillossa ja Amalia otti kanaa ja ranskalaisia. Ruuat olivat huomattavasti halvempia kuin Suomessa.

Syönnin jälkeen mahat oli aivan täynnä ja seuraavaksi lähdimme ostoksille. Ja sitähän Amalia jaksoi. Hän tutki tarkasti kaikki kaupat ja jossain vaiheessa laahustin perässä kantojuhtana. Amalialla oli omaa rahaa ja hän teki valtavasti ihania ostoksia. Amalia on tosi kiinnostunut kaikesta meikkaukseen liittyvästä, ihonhoidosta ja hemmottelusta ja oli ihana kierrellä hänen kanssa itseäkin kiinnostavia liikkeitä. Tein minäkin joitain ostoksia, mutta hyvin maltillisesti.

Palasimme hotellille kasseinemme ja mun ison kahvin kanssa. Tarvitsimme hieman jaloille lepoa, joten olimme hetken aikaa hotellihuoneessa kaikessa rauhassa. Amalia esitteli ostoksiaan ja nämä esittelyt hän pyysi kuvaamaan Instagramiin, josta ne löytyvät kohokohdista.

Amalia halusi lähteä ostoksille vielä uudestaan ja tämän reissun lopuksi olimme molemmat ihan poikki, mutta niin onnellisia. Tilasimme yhteisen pizzan, jonka otimme mukaan ja söimme hotellin sängyssä.

Illasta laitoimme kylvyn ja Amalia sujautti veteen ihanan tuoksuisen liilaksi veden värjäävän kylpypommin. Kylpyammeen vieressä meillä oli limpparit, joita hörpimme vähän väliä. Olimme ostaneet putelit hiusmaskia ja vartalon kuorintavoidetta. En edes muista, koska olisin viimeksi kuorinut ihoni, vuosia sitten kai. Se oli ihanan tuntuista levittää iholle ja ihosta tuli todella pehmeä. Kuorimme molemmat toistemme selät ja teimme samassa vähän hierontaa.

Kylpyhetken jälkeen pukeuduimme yöpaitoihin ja laitoimme vielä kasvoillemme maskit. Napostelimme sängyllä karkkeja ja ei aikaakaan, kun molemmille tuli uni. Nukuimme todella hyvin.

tallinna

Aamulla oli ihana nauttia aamupala kaikessa rauhassa. Soitimme videopuhelun Johnnylle ja Amalia totesi isälleen: isi tiedätkö äiti ei ole häseltänyt mitään 😉 Tämä tuntui mustakin uskomattomalta, heh.

Huoneen luovutus oli klo 12 ja koska meillä oli hyvin aikaa, niin taas sitä mentiin eläinkauppaan ja pariin muuhun liikkeeseen. Amalia lahjoitti rahaa useamman kerran reissun aikana ja mun sydän suli. Me puhutaan paljon kotona toisten auttamisesta.

Hotellille takaisin päästyämme mietimme hetken miten ihmeessä saamme kaikki ostokset satamaan. Oli se tosi raskas reissu ja oltiin molemmat kantamisesta aivan hikisinä ja kädet vähän tärisi. Välillä oli pidettävä pieni tauko, jotta jaksoi taas edetä eteenpäin.

Laivamatka kotiinpäin tuntui menevän hitaasti ja lopulta oli ihana nähdä, kun Johnny kurvasi meidät hakemaan satamasta kotiin.

Ikimuistoinen ja ihana reissu, kiitos rakas tyttäreni Amalia <3

 

 

3 kommenttia

  1. Nadja kirjoitti:

    Oli kyllä teillä ihana isojen tyttöjen reissu! <3
    Täytyy ottaa korvan taakse tuo Viru-hotelli 🙂

  2. Hanna kirjoitti:

    Kivankuuloinen reissu 🙂 puhut kuitenkin varmasti parempaa englantia, kuin mitä minä ruotsia 🙂 meillä lapset toisinaan hirnuvat, kun minä alan selostamaan mun ruotsillani jotain ja ruotsalainen ihmettelee, että mitähän kieltä tämä on 🙂 mun ruotsinpuhumisen innostusta ei silti pilaa mikään 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *