Hae
Sydän vähän kallellaan

Juhlapäivä – vihkivalojen uusiminen

 

vihkivalojen uusiminen

Kerrassaan upea päivä. Juhlittiin isommin yhteistä pitkää matkaa, jota olemme kulkeneet 20 vuoden ajan. Aamu alkoi jo aikaisin, kävin suihkussa ja ryhdyin valmistamaan ruokaisia salaatteja tarjoilupöytään. Yhdeksältä olin jo futiskaverin luona kiharruttamassa hiukseni. Hörpin samalla kahvia ja juttelimme kaikkea ystävän ja hänen puolison kanssa, ihania ihmisiä. Hiustenlaiton jälkeen suuntasin meikkiin. Olimme meikattavana siskoni kanssa samaan aikaan. Meidät meikattiin samassa tilassa ja oli hauskaa. Annettiin meikkaajille vapaat kädet ja lopputulos oli ihana.

Johnny lähti Milon kanssa kotoa pois juuri ennen mun ja siskon saapumista meille. Johnny näkisi mut vasta alttarilla, mekkoakaan hän ei ollut vielä nähnyt.

Milo oli jo pukeutunut juhlavaatteisiin ja Johnny pukeutui siskoni luona. Lapset olivat valinneet sattumalta valkoista, kun kävivät taannoin siskoni kanssa vaatekaupoilla. Nupulle löytyi kotoa valkoinen mekko ja se oli tosi suloinen. Siskoni maanitteli josko olisi saanut laittaa Nupun hiukset kiinni, mutta eihän tuo antanut. Edellisenä iltana olin pessyt kaikkien lasten hiukset ja harjannut tyttöjen hiukset kunnolla. Nuppu kun on tunnetusti aikamoinen takkutukka aina.

Mun juhlamekon alle ei voinut laittaa rintaliivejä ja kokeilin siskoni ”kanafileitä” tissien päälle, mutta ei ne oikein istuneet. Niinpä menin ilman ja mekon sai kiristettyä sopivan kireälle, joten hyvältä se näytti ilmankin. Ostin mekon Espoon Zazzabella outletista ja se oli niin upea. Hennon vaaleanpunainen näyttävä prinsessamekko.

Lähdimme kirkolle ennen yhtä ja odottelimme hetken kirkon ovien takana. Lapset olivat meidän kanssa ja mun kolme rakasta kaasoa myös. Johnny odotteli alttarilla ja juhlaväki istui kirkon penkeissä. Ovien avautuessa kanttori alkoi soittaa Prinsessan häämarssia ja Amalia ja Nuppu lähtivät kävelemään kirkon käytävää käsi kädessä. Heidän perässä kaasot ja minä sain kävellä rakkaan Milo poikani saattamana. Tämä oli mulle tosi tärkeää. Aikoinaan häissä mut saatti mun pikkuveli isäni vanhassa puvussa.

Kävellessä jännitys ei tuntunut, mutta alttarilla seistessä mun jalat tärisi mekon alla aivan valtoimenaan. Tämä ei kuitenkaan kuulemma näkynyt ollenkaan. Tahdottiin edelleen olla yhdessä myötä -ja vastamäessä ja lausuimme molemmat toisillemme itse kirjoittamamme vihkivalat. Tämä oli upeaa ja liikutuin valtavasti Johnnyn sanoista. Uskalsin lausua vihkivalat mikrofoniin ja jotenkin olin tosi rauhallinen. Johnnyn vala oli lyhyehkö ja itseasiassa hän oli unohtanut vihkivalansa kotiin, joten raapusti siinä sitten ennen H-hetkeä uuden.

Lopuksi yksi nuori joukkuekaveri esitti upean huiluesityksen, jonka ajaksi lapset pyydettiin alttarille meidän vanhempien kanssa kuuntelemaan esitys. Tämä oli tosi liikuttavaa ja esitys oli upea. Itketti tosi paljon. Tuli mieleen niin paljon kaikkea yhdessä koettua ja oli tosi kiitollinen olo kaikesta. Ennen poistumista kirkosta pappi alkoi taputtaa meille ja taputukseen liittyi koko juhlaväki, tämä oli huikeaa.

vihkivalojen uusiminen

Juhlat jatkuivat Lohjansaaren seurantalolla. Alkumaljan jälkeen oli mun ja Johnnyn järjestämä tietovisa. Se oli niin hauskaa. Voittajajoukkue sai tequilapullon, joka kaatoi lopulta Johnnyn illan saatossa. Ei saatu siis taaskaan onnistunutta hääyötä 😉

Onnistunut hääyö on kuitenkin tulossa, sillä futisjoukkue antoi meille hillittömän upean lahjan. Luksuslahjakortti Långvikin kylpylähotelliin. Majoitus poreammeellisessa sviitissä. Lisäksi tulemme saamaan aamupalan huoneeseen ja huoneessa saapumistamme odottaa kuohuviinipullo VIP-suklaiden ja -hedelmien kera. Eikä tässä vielä kaikki, sillä saimme vielä ravintolalahjakortin. En kestä miten huikean lahjan he olivat hankkineet, eihän tälläistä olisi kuuna päivänä itse tullut varattua.

Lahjoja tuli muitakin, vaikka mitään emme odottaneet. Saatiin toinenkin hotellilahjakortti. Tännekin lähdemme kaksin ja lahjakorttiin sisältyi lasten ja Maunon hoito. Lohjan teatteriin pääsemme myös ja kokemaan uskomattoman illalllisen pimeässä. Syödään siis silmät sidottuina, tämä ravintola on Turussa Brahen Kellarissa.

Saimme lahjaksi myös ihanat Vallilan pussilakanat ja tyynyliinat. Me ei olla ikinä satsattu petivaatteisiin ja olikin ihana saada näin kauniit petivaatteet. Yhden paketin päällä luki Laatikollinen Kahisevaa ja sieltä paljastui meille samanlaiset karmeat tuulipuvut. Repesin ihan täysin. Lisäksi saimme ihanan tuoksuisen Pentikin huonetuoksun, kauniin säilytyskorin, kynttilän, servettejä ja paljon kuohuviiniä.

Juhlissa oli tarjolla syötävää ja kahvin kanssa täytekakkua. Syöminkien jälkeen oli vuorossa häätanssi ja tanssimme Suvi Teräsniskan uusi aamunkoi biisin. Tanssin aikana liikutuin useampaan kertaan.

Ilta jatkui tanssien, höpisten ja hauskaa pitäen. Aivan upea ja ikimuistoinen juhla <3

 

Korona löysi tiensä meillekin

Onhan tässä jo reilut kaksi vuotta mennyt, mutta nyt oli meidän perheen aika sairastaa. Monta kertaa ollaan altistuttu, mutta selvitty ilman koronaa. Nyt sairastuimme ripeällä aikataululla lähes kaikki, lukuunottamatta Miloa. Johnny oli ensimmäinen sairastunut, minä tulin kipeäksi seuraavana päivänä, sitten Nuppu ja viimeisenä Amalia. Eilen Amalia nukkui koko päivän, muutaman minuutin juomataukoja pitäen. Amalia ei ole ollut koskaan näin veto pois. Nupulla on ollut nuhaa ja lämpöä, hänkin nukkui eilen illasta Amalian kainalossa pienet iltaunet. Mulla kuume kesti vain päivän, muita oireita ei juurikaan ollut. Nyt alkaa olla jo voiton puolella, mutta pääsiäisloma on mennyt sairastellen.

korona

Kirjoitan tällä viikolla tarkemmin meidän ihanasta juhlapäivästä. Instagramista ja Facebook-sivuilta pääsee jo kurkkimaan videoita.

Toivottavasti te olette pysyneet terveinä. Kelit on olleet upeat pääsiäislomalla.

Ihanaa ja aurinkoista viikkoa <3