Hae
Sydän vähän kallellaan

Hoitajanäyttö ja yrityksen perustaminen – stressiä pukkaa

Heippa! Jälleen tuli kirjoitteluun hurja tauko, pahoittelut siitä. Täällä on pitänyt kiirettä ja oikeastaan olen ollut hieman stressaantunut tästä yrityksen pystyyn pistämisestä. Kivaa hommaa toki, mutta tälläiselle stressaavalle luonteelle haastavaa. Hommaa on ollut, mutta hiljalleen kaikki alkaa olla valmista. Lauantaiaamuna mun oli tarkoitus nukkua oikein pitkään, mutta aloinkin sitten pyöritellä mielessä kaikkia niitä tekemättömiä asioita ja nousin samaan aikaan lasten kanssa. Päätin alkaa oitis hommiin ja olin niin tyytyväinen, kun sain asioita eteenpäin.

Aloitan yritystoiminnan joulukuun alussa ja haluan tietysti, että kaikki on täydellistä siinä sitten heti. Kotisivut, somesivut ja työhuone. Ja kriittinen tietysti olen ja aloin jo tuossa tekemään kokonaan uusia kotisivuja, kun omasta mielestäni jo melkein valmiiksi tehdyt oli ihan paskat. Onneksi Johnny sai puhuttua mulle järkeä ja lopetin märehtimisen ja totesin sivujen olevan ihan hyvät ja jatkoin vanhojen viilaamista. Jälkeenpäin nauratti oma märehtiminen, istuin siinä keittiönpöydän ääressä kädet kasvoilla ja sätin itseäni kuinka surkea ja huono olen. Tämähän on juuri sitä mitä ei pitäisi tehdä, tottahan tiedän sen.

Nyt on kuitenkin työhuone valmis ja iiiik se on niin ihana. Täydellinen paikka rentoutumiselle. Ja aivan ihana paikka tehdä töitä. Kotisivut ja somesivut alkaa olla valmiit ja työnumeronkin olen hankkinut. Toiminimi pistetään pystyyn yritysneuvojan kanssa ensi viikolla ja sitten joulukuun alussa kaikki alkaa. Niin ja hienoin juttu, suoritin näyttöhoidon hyväksytysti tällä viikolla ja olen nyt ihan oikea Brain Relief hoitaja!

Brain Relief

Paljon on ollut kaikkea tekeillä, mutta on se kaiken arvoista. Tästä tulee mun työ ja toivon tietysti, että asiakkaita riittää ja saan tehdä tätä, joka tuntuu hyvältä sydämessä. Hoidon tekeminen on aivan ihanaa ja siitä tulee valtavan hyvä mieli myös itselle <3

Nuppu kolme vuotta, ihana ja huumorintajuinen pellavapää

Lupailin pikkuneidin synttäreiden jälkeen kirjoittavani Nupusta postauksen. No aika sen kun hurahtaa ja synttäreistä on jo hetki aikaa. Nuppu, meidän perheen kuopus täytti kolme vuotta syyskuussa. Hän on aivan ihana neiti, tullut koko ajan topakammaksi ja hänen kohdalla pientä uhmaa on ollut havaittavissa vasta nyt viime aikoina. Nuppu omaa loistavan huumorintajun, rakastaa suukkoja ja haleja ja sanoo mulle monta kertaa päivässä halin kera äiti on rakas. Nukkumaan mennessä hän luettelee aina kaikki rakkaat ihmiset ja tämä on tosi suloista, tätä meillä ovat tehneet kaikki lapset.

kolme vuotta

Nuppu on hirmuisen suloinen, vaaleatukkainen ja sinisilmäinen. Ulkokuori joskus pettää, kun hän saattaa tokaista jotain aika ronskia, veljeltä ja äidiltä opittua.

Nuppu rakastaa touhuta Milon kanssa ja parivaljakon uusin yhteinen juttu on pitää bileet leikkihuoneessa. He soittavat musiikkia kaiuttimen kautta, lattialle on kasattu patjat, tyynyt ja peitot ja sitten kaksikko hyppii pehmoiseen kasaan samalla hoilottaen ja tanssien. Musiikki valinnat on sangen erikoisia, välillä popitetaan Einoa ja Aapelia, jota Nuppu rakastaa ja osaa tanssia laulun tahtiin, toisessa hetkessä soi Es pärisee jonnet tärisee ja Nuppu hoilaa: Es pärisee mennään jonnet. Sitten lähtee Fröbelin Palikat soimaan ja näitä kolmea veivataan niin, että heikompaa hirvittäisi.

kolme vuotta

Nuppu ei välitä pukeutua mekkoihin, vaan valitsee mielellään päällensä Milon vanhoja vaatteita. Viimeksi kerhoon hän lähti Milon vanhassa Salama McQueen paidassa ja esitteli sitä ylpeänä Amalialle ja Milolle. Yhtenä kerhopäivänä pikkuinen lähti spidermanina, kun isommilla lapsilla oli koulussa halloween-juhlat. Nuppu on tarkka asuistaan eikä laita päällensä mitään mitä ei halua. Toki ulkokamppeet päätämme me vanhemmat sään mukaan, mutta tarkoitan sisävaatetusta.

Nuppu tykkää tehdä kotitöitä ja ruokaa ja on tosi usein apuna. Hän on kova höpöttämään, aivan kuin Amalia. Nupun leikit on hyvin samanlaisia kuin isosiskonsa leikit aikoinaan. Heillä on leikeissä samanlainen huikean hieno mielikuvitus.

Nupulla on kaksi hyvää ystävää ja heidän kanssa hän leikkii vapaa-ajalla. Ystävät on hänelle tärkeitä. On suloista kun kolmevuotiaat ystävykset soittavat toisilleen videopuheluita vanhempien puhelimista ja pyytävät toisiaan leikkimään.

Nuppu tykkää maalata vesiväreillä ja piirtää. Parasta on yhteiset taidehetket Amalian kanssa. Telkkarista Nupun lemppariohjelma on Sipsi ja Mukula, Pipsa Possuun on tainnut tulla totaali kyllästyminen.

Nuppu on tosi läheinen mummiensa kanssa ja fafakaan ei enää pelota. Nuppu käy kerran viikossa mummin ja fafan luona hoidossa ja menee sinne aina iloisin mielin. Mummi leikkii ja touhuaa hänen kanssa ihania juttuja ja mummi on aina täysin läsnä, kun on lastenlasten kanssa.

Nuppu rakastaa saunoa, kylpeä ja käydä suihkussa. Hän tykkää kovasti uimisesta. Ulkoleikeistä lemppareita on lenkki potkupyörän kanssa ja trampalla hyppiminen. Keinuminen on myös tosi kivaa hänestä. Nyt tyttö odottaa kovasti lunta, jotta pääsisi pulkkamäkeen.

Sellainen kolmevuotias täällä <3 Minkälaisia leikki-ikäisiä teillä on? <3