Hae
Sydän vähän kallellaan

Onneksi sain sinut

Tänään on sunnuntai, aurinko paistaa ja meidän suojaisessa pihassa on niin lämmin, että tuntuu ihan kesältä. Amalia on ollut Iida serkun kanssa mummin ja fafan luona viime yön ja Johnny lähti Milon kanssa kalaan ja Nuppu kävi päiväunille. Mä päätin alkaa kirjoittamaan ja lähdin selailemaan luonnoksista vinkkiä mistä tänään kirjoittaisin.

Listaan välillä luonnoksiin nopeasti vaikka otsikon, jos tulee joku hyvä aihe mieleen ja joskus sitten jatkan kirjoitukset loppuun, joskus poistan tai sitten annan niiden vain roikkua luonnoksissa ja tartun sitten niihin joskus tai sitten en.

Onneksi sain sinut otsikko viittaa Nuppuun, kuten moni varmasti aavistaakin.

Nämä kolme kuvaa on otettu Nupun ollessa viisikuinen ja silloin mä olen kuvat tänne blogiin jo laittanut, mutta postaus on jäänyt kuitenkin kirjoittamatta loppuun.

vauva

Moni ehkä muistaa sen, että meillä käytiin ”hieman” vääntöä kolmannesta lapsesta ja silloin kirjoitin tunteen vallassa itselleni riipaisevan kirjoituksen Kun mies ei halua lisää lapsia.

Johnny on itse ainut lapsi, kun mulla taas on kolme sisarusta. Jenni pikkusisko on tosin menehtynyt muutamia päiviä ennen kaksivuotis syntymäpäiväänsä ja haluankin ajatella hänen olevan suojelusenkelinä Amalialle, toki myös muille lapsillemme ja siskoni lapsille.

Mutta siis se, kun toisella on sisaruksia ja toisella ei, luo helposti erimielisyyttä lapsilukuun, toki myös muut asiat.

Kolme lasta on Johnnyn mielestä jo hirmuinen suurperhe, kun itse taas ajattelen sen olevan ihan tosi normi perhekoko, kuten musta myös neljä lasta. Sitten kun lapsia on viisi tai enemmän, voidaan alkaa puhua suurperheestä, mutta tämä on vain mun ajatus.

vauva

Meillä kolmas lapsi on tuonut perheeseen tasapainoa enkä koe lainkaan kuormittavaksi kolmea lasta verrattuna kahteen. Noh ehkä tässä painaa nyt se, että Nuppu on ollut tosi tyytyväinen vauva ja rauhallinen, kun Milo oli silloin vauvana kovin itkuinen ja sitten liikkeelle lähdettyään hyvin meneväinen ja taaperoiässä jo niin villi, että huh huh.

Nyt tämä vilkas poika on pian viisivuotiaana rauhoittunut valtavasti, vaikka tottahan perusluonne on sellainen touhukas ja temperamenttinen. Milossa on tosi paljon mua ja me kiihdytään samalla tavalla sekunnissa iloon ja suuttumukseen, mutta lepytään nopeasti ja Milon raivokohtaukset alkavat olla menneen talven lumia ja jos niitä vielä tulee, ne menevät ohi hyvin nopeasti.

Kolmas vauva oli mulle unelmien täyttymys ja muistan edelleen ihan elävästi sen, kun istuttiin loppukesästä Johnnyn kanssa etupihalla Amalian ja Milon nukkuessa yöunta ja mies sanoi, että hänestä voisimme alkaa yrittää kolmatta lasta syksyllä. Onni kuohui sisälläni, otin tanssiaskeleita ja iloitsin niin lujasti.

Yritys alkoi siinä sitten aika pian ja tulin raskaaksi nopeasti, mutta ihanimmista uutisista tulikin ne surullisimmat, sillä raskaus meni kesken. 

Onneksi uusi raskaus alkoi sitten kahden kierron jälkeen, kun Nuppu-vauva ilmoitti tulostaan. Pieni tyttövauva kasvoi kohdussani ja olin niin äärettömän onnellinen. Vauvan syntymä oli unelmien täyttymys ja vauva arki oli niin ihanaa.

Nyt Nuppu on yksitoista kuukautta ja tässä jo mietimme yksivuotis syntymäpäiviä. Kakku on laitettu tilaukseen ja synttäriviikonloppu päätetty. Ihan hurjaa miten vauvavuosi on pian takana ja uudet kujeet alkavat.

vauva

Vaikka itse toivoisin, että meillä olisi aina vauva ja hoivaviettini on suuri, niin täytyyhän sitä järjellä ajatella ettei näin voi aina olla ja lapset kasvavat. Lasten kasvun seuraaminen on mielettömän upeaa ja olen hyvin kiitollinen, että olen saanut tehdä sen lähietäisyydeltä lähes joka hetki jo seitsemän vuoden ajan. Kotiäitiys on ollut upeaa, vaikka toki välillä hyvin raskasta ja uuvuttavaakin. Hyviä hetkiä on silti niin paljon enemmän ja tämä on paras elämäntyöni ja lapset ovat parasta ja tärkeintä koko elämässäni. Oikeastaan voisin vaihtaa otsikon, onneksi sain teidät.

Amalia, Milo ja Nuppu te olette elämäni ja rakastan teitä aina <3 

Koululaisen hajamielinen äiti

Johan tässä vierähti viikko edellisestä kirjoituksesta. Hulinaa pukkaa, kun arki on täällä taas ja kalenterissa jälleen merkintöjä rennon kesäloman jälkeen. On koulua, on kerhoa, on joka arkipäivä aikatauluja ja mun aivot ovat jääneet vielä kesälomalle.

Amalian ollessa esikoulussa olin aina tosi tarkka ja muistin kaikki metsäretket, eväät sun muut spesiaalimmat jutut ja luin mahdolliset wilma-viestit joka ilta tai jo päivän aikana. Nyt ensimmäisen luokan alettua mä olen ollut hajamielinen, unohtanut lukea wilmaa, unohdettu jo yhdet läksyt (toki nämä Amalia huolehtii itse ja oli itse unohtanut, että myös toisesta kirjasta tuli läksy), on unohdettu liikkakamat ja vielä kahtena peräkkäisenä päivänä (ekana päivänä suhasin tosin kotiin ja vein ne kouluun, mutta toisen unohduksen tajusin vasta myöhemmin).

Aamuisin säntäilen pitkin kotia, kun en koskaan ikinä jaksa laittaa vaatteita sun muita valmiiksi edellisenä iltana ja en voi käsittää miksi en opi tätä, sillä se helpottaisi niin paljon. Hyvin monina aamuina lähdön hetkellä on itsellä stressi ja pinna kireällä, vaikka joka aamu olemme ajoissa, ihan liiankin ajoissa ja odottelemme sitten kellojen sointia ainakin vartin verran.

Ehkä mä yritän nyt tsempata tässä ihan oikeasti ja haalia kaiken valmiiksi aamua varten jo illalla.

Miten muilla, ennakoitteko kaiken vai etsitäänkö teillä kamoja kasaan aamulla hiki otsalla? 

pyöränistuin

Mun hajamielisyys johtuu varmasti väsymyksestä. Johnnylla on ollut loman jälkeen jo useampi työmeno, jolloin hän ollut yötä pois kotoa ja lapset ovat yksin mun kontolla.

Iltaisin on ihana valvoa, kun saa lapset nukkumaan, vaikka järkevämpää olisi käydä aika pian heidän jälkeen itsekin yöunille. Oma aika ja miehen kanssa yhteinen aika on vaan niin tärkeää ja nipistän sitä sitten omista yöunista.

Hormonit tuo tietysti ihan omat juttunsa mielialaan ja väsymykseenkin ja PMS-oireet ovat tehneet paluun, kun kuukautiset alkoivat lähes kahden vuoden tauon jälkeen. Tämäkin oli taas niin koomista, sillä menkat alkoivat saaressa olevalla mökillä eikä kenelläkään tietysti ollut mitään sidettä tai tamponia mukana. Siinä sitten oli hieman sovellettava ja Johanna nukkui sitten Nupun vaippa pikkuhousuissa 😉

Noh vaikka olen ollut hieman hajamielinen ja toisinaan huonotuulinen, niin Amalian koulu on mennyt kivasti ja Milon kerho myös. Iltaisin olemme olleet yhdessä koko perhe ja Amalia on halunnut olla aika paljon rauhaksiin eikä ole niin paljon jaksanut leikkiä ystäviensä kanssa. Sama meininki oli silloin eskarin alussa.

Koulun jälkeen Amalia haluaa aina rentoutua hetken, syödä välipalan ja katsella sitten puhelimella videoita. Sen jälkeen vuorossa on läksyt, jotka hän on tehnyt tosi hienosti ilman apua. Vieressä olen aina katselemassa kuitenkin. Lukuläksyt tosin ovat tuottaneet vaikeuksia, mutta ei auta kuin treenata. Mä muistan itse, kun väänsin aina itkua keittiönpöydän äärellä juurikin lukuläksyjen kanssa ja näen Amaliassa niin paljon itseäni, kun hän tekee lukuläksyjä.

välipala

Miloa kiinnostaa Amalian läksyt ja poika on alkanut puhua omista kerhoreppuun laitetuista kerhoposteista läksyinä. Kerhopostit ovat siis erilaisia tiedotteita kerhosta. On muuten ihan hassua ajatella, että Milo on ensi vuonna esikoululainen. Jotenkin se tuntuu ihan oudolta, mutta näin se vaan on.

Onneksi on Nuppu-vauva, jonka kanssa saa jatkaa vielä kotona oloa kaikessa rauhassa. Tänäänkin olin Nupun ja Milon kanssa perhekerhossa ja oli ihana seurata miten rohkeasti Nuppu siellä tutki leluja ja jopa konttasi välillä vieraiden ihmisten keskelle hetkeksi ennen kuin tulikin kova kiire taas äidin helmoihin. Nuppu soitti hienosti marakassia laulun aikana ja sydämeni suli, kun Milo nappasi pikkusiskon syliinsä istumaan ja siinä nämä kaksi sitten olivat niin suloisina. Nuppu on aivan haltioissaan Milosta ja toisinpäin samaten ja näiden välinen suhde on aivan mielettömän ihanaa seurattavaa.

Nyt aloitamme viikonlopun ja on ihanaa, kun Johnnykin on kotona eikä miehellä ole mitään menoja. Perjantain kunniaksi herkutellaan ja aion laittaa kynttilät palamaan siistiin lasten kanssa vasta siivottuun kotiin <3

Ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua kaikille <3