Hae
Sydän vähän kallellaan

Nuppu ekaa kertaa uimassa

Heippa ja kivaa torstaita! Hiihtoloman jälkeen arki on alkanut kivasti ja hassua, että huomenna on jo perjantai. Viikko on mennyt siis nopeasti. Amalia on puuhannut eskarissa kivoja juttuja jälleen ja heillä on kyllä todella ihana eskariope ja avustajat. Keksivät tosi paljon kaikkea koko ajan, tällä viikolla ovat kuvanneet elokuvia ja editoineet niitä ja huomenna eskarilaisten tekemät elokuvat näytetään isovanhemmille, jotka pääsevät vierailulle eskariin pariksi tunniksi. Mun äiti on valitettavasti töissä, mutta anoppi pääsee onneksi paikalle, ja uskon, että hän on aivan innoissaan.

Milo on leikkinyt viime aikoina paljon meidän lähellä asuvan ystävänsä kanssa, johon Johnny ja Milo tutustuivat ihan vain lenkillä ollessaan. On ollut ihana tutustua tähän perheeseen, ja saada heistä ystäviä. Heillä on lähes samanikäinen vauva kuin Nuppu ja myös miehet tulevat keskenään tosi hyvin juttuun. Mulla ei ole ollut yhtään äitiystävää, jonka kanssa jakaa vauvajuttuja, joten tämä on ollut kullanarvoista. Sunnuntaina saimme kutsun heidän pihalle makkaranpaistoon ja ai että miten mukavaa oli. Amalia viihtyy usein poikien leikeissä mäkeä laskien tai sitten juoruilee meidän aikuisten kanssa. Ollaan käyty heidän pihalla leikkimässä useamman kerran ja se on aina tosi kivaa! Ihan mielettömän hyvä tuuri, että pojat tutustuivat juuri ennen vauvojen syntymää ja nyt ollaan ystävystytty näin hyvin.

Milo on nyt siinä iässä näin nelivuotiaana, että kaipaa jo kavereita eikä äidin ja isin seura ole enää aina riittävää. Toki he Amalian kanssa touhuavat yhdessä, mutta Amaliallakin on omia kavereita eikä sisko ole eskarin jälkeen yleensäkään leikkituulella, vaan haluaa rauhassa rentoutua ja usein laitankin Amalialle lappuhoidon heti välipalan jälkeen ja hän saa sitten katsella lastenohjelmia kaikessa rauhassa. Lappuhoidolla siis vahvistetaan Amalian huonoa silmää ja terve silmä peitetään, jotta huono silmä tekisi töitä ja näkö mahdollisesti paranisi.

Amalia ja Milo intoutuvat kyllä leikkimään joka ilta ja sitten on kurja päättää kiva leikki, kun on nukkumaanmenoaika.

Nuppu tekee tällä hetkellä hampaita ja yläetuhampaat on tulossa ihan juuri läpi. Voi kun tulisivat nyt jo pian, sillä aika kivuliasta tuntuu olevan.

vauva

Me oltiin viikonloppuna koko perhe uimahallissa ja se oli Nupun ensimmäinen kerta uimassa ja ikää tytöllä on viisi kuukautta. Porukkaa uimahallissa oli tosi paljon, mutta Nuppua ei yhtään pelottanut, vaan hän nautti kovasti. Potki pienillä jaloilla koko ajan ja hymyili monta kertaa. Pidettiin Nuppua Johnnyn kanssa molemmat vuorotellen sylissä, sillä molemmat halusimme häntä uittaa. Nuppu sai uiskennella reilu puoli tuntia, jonka jälkeen menin hänen kanssa suihkuun ja kävästiin ihan pikaisesti seisoskelemassa saunassa. Imetin Nuppua suihkutiloissa ja menimme sitten vielä hallin puolelle katselemaan, kun muu perhe ui. Olin varannut Nupulle kaksi pyyhettä mukaan, joista toista pidin altaan reunalla, jotta sain käärittyä pikku-uimarin heti lämpimään pyyhkeeseen  ja sitten pesun jälkeen vaihdoin taas kuivan pyyhkeen.

Amalian ja Milon kanssa käytiin aikoinaan vauvauinnissa, mutta Nupun kanssa ei aloitettu, sillä vauvauinti alkaa niin aikaisin. Eskariin on lähdettävä joka arkiaamu, niin ei houkuttanut viikonloppuna aikainen herätys ja kiirelähtö.

Tällä viikolla me ollaan ulkoiltu ja mä oon katsellut, kun lapset laskee liukurimäkeä. Eilen illalla Johnny siivosi mun auton ja mä laitoin Nupun vaunuihin, vaikka vauvelilla ei ollut uniaika ja lähdimme isompien kanssa ulos. Nuppu makoili vaunuissa silmät suurina ja katseli vaunuissa roikkuvaa kummitätinsä virkkaamaa norsulelua. Jutustelin samalla ulkoilureissulla puhelimessa pitkästä aikaa yhden ystävän kanssa ja oli ihana jutella kaikessa rauhassa, se kun ei ole itsestäänselvyys aina.

Lapset on auttanut mua ruuanlaitossa ja mä oon käynyt yksin Nupun kanssa vaunulenkillä. Iltaisin ollaan katseltu Johnnyn kanssa sarjaa ihan vierekkäin sohvalla maaten ja saunottu yhtenä iltana ja juteltu saunassa tosi paljon. Keskustelu puolison kanssa on tosi tärkeää ja välillä me unohdetaan se, kun laitetaan iltaisin vaan sarja päälle ja katsellaan sitä.

Mä oon ollut tällä viikolla välillä tosi äkkipikainen ja toisinaan tosi onnellinen. Vähäiset unet vaikuttaa mun ärsyyntymiseen ja Nuppu on siis heräillyt tosi paljon hampaiden takia. Mutta pääasiassa tosi kiva viikko ja ihanaa, että ihan pian alkaa viikonloppu! Amalialla onkin kolmet synttärit tähän viikonloppuun, on sitten perjantai, lauantai ja sunnuntai yhtä juhlaa, hih!

Mitä viikonloppu suunnitelmia teillä on? 

Nupullakin mansikkaluomi

Ihan uskomatonta, mutta meidän Nupullakin on mansikkaluomi. Milollahan on mansikkaluomi niskassa ja nyt yllätyin kovasti, kun pikkusiskolla on myös. Tosin hänellä luomi on toisen kulmakarvan alla ja se on paljon pienempi kuin Milolla.

mansikkaluomi

mansikkaluomi

Luulin alkuun muutaman viikon ajan, että Nuppu on vain raapaissut itseään tuohon kulmakarvan alle, mutta sitten yhtenä iltana iltapesuja tehdessä katselin jälkeä ja tajusin, että sehän onkin mansikkaluomi. Nyt se on ihan pikkuisen kasvanut ja tuntuu sormella, kun alkuun se oli ihan sileä.

Milollakaan mansikkaluomi ei ollut syntyessään, vaan olisiko se ilmestynyt noin kuukauden ikäisenä.

Amalialla ei ole mansikkaluomea, mutta hänellä on sitten taas laaja-alainen tuliluomi. Siihen verrattuna nämä pikkusisarusten luomet ovat aivan mitättömiä eikä niille tosiaan tehdä mitään ja Milon luomi on melkein jo itsestään kadonnut. Milon mansikkaluomi kasvoi ensimmäisen vuoden ja lähti sitten haalistumaan. Toivotaan ettei Nupun luomi tuosta kovasti kasva, kun on sen verran lähellä silmää. Toki mansikkaluomiakin hoidetaan, jos niistä on haittaa.

Amalialla on maaliskuussa tuliluomen laserhoito ja sitä odotellaan jo kovasti ja etenkin niitä tuloksia. Mä meikkasin tässä kerran Amalian tuliluomen piiloon ihan vaan mun meikkivoiteella ja herranen sentään sehän hävisi täysin. Ihan uskomatonta! Tuliluomiinhan on tietty meikkimerkki, Joe Blasco, mutta Amalian luomi meni piiloon näköjään jo ihan perusmeikillä. Meistä vanhemmista oli tosi hassua nähdä Amalia ilman luomea ja Amalia sanoi itse näyttävänsä ihan perunalta 😉 Amalian arvosana uudesta lookista oli 3/5 ja parempi on kuulemma ilman meikkiä. Ihanuus muija!

mansikkaluomi

Onko muiden lapsilla mansikkaluomia tai tuliluomia?